Suunnittele syömiset

Suunnittele syömiset

Ruoka on yksi jokaisen talouden olennaisia menoja, joten sen valmistuksessa säästämällä voi kätevästi vähentää kuluja. Ruoan itse valmistaminen on parhaita tapoja säästää, sillä einesruoka ja ravintoloissa syöminen on usein kallista ja epäterveellistä. Halvan ruoan ei tarvitse olla huonoa. Edullisesti syöminen merkitsee enemmän suunnittelua, isompia eriä, enemmän säästöpakkauksia, kotimaisia satokauden aineksia sekä keittiön sisällön perinpohjaista tuntemista.

Ruokakulujen matalana pysymisessä on usein avainsanana suunnitelmallisuus. Nälkäisenä usein sortuu ostamaan eineksiä, syömään ulkona tai ostamaan herkkuja. Kannattaakin varata aina mukaan halpaa naposteltavaa kaikille, jotta ei tulisi tehtyä turhan kalliita ostoksia. Työpaikalle kannattaa tuoda omat eväät. Kahviloita ja ravintoloita kannattaa välttää, mutta jos menet, niin laske ne mukaan budjettiisi ja osta mieluummin tavallinen kahvi erikoiskahvin sijaan.

Suunnittele ruokailusi

Suunnittele etukäteen ruokailusi joko viikottain tai kuukausittain. Tämä auttaa määrittämään tietyn rahasumman ruokaa varten. Summan on oltava realistinen ja otettava huomioon kaikki tarpeet. Suunnittele ruokailusi viikon tai kuukauden ajaksi niin, että voit käyttää halpoja aineksia monella eri tavalla ja hyödyntää tähteet. Jos ostat isoja säästöpakkauksia tomattimurskaa, pastaa tai linssejä, voit valmistaa tomaatti-linssikeittoa muutamalle päivälle, ja tähteistä linssibolognesea pastan seuraksi. Valmiiksi mietitty ruokalista auttaa ennalta miettimään luovia ratkaisuja raaka-aineiden ja tähteiden käyttöön.

Shoppaile suunnitellusti

Älä mene kauppaan nälkäisenä. Suosi edullisia kauppoja, marketteja ja mahdollisuuksien mukaan toreja ja suoraostopaikkoja vihanneksille. Huoltoasemilta ja kioskeilta ostaminen on kallista. Mikäli kuulut etuohjelmaan, kannattaa tarkistaa, hyödytkö siitä oikeasti, ja jos hyödyt, niin keskitä ostoksesi maksimihyödyn saamiseksi.

Kaupassa käydessä ota mukaan ostoslista ja osta vain listaan merkittyjä tuotteita. Viikon ostokset on paras keskittää 1-3 kertaan. Kaupassa kannattaa suosia kaupan omia merkkejä ja kauden hedelmiä ja vihanneksia. Säästöpakkauksien ostaminen kannattaa, jos kilo- tai litrahinta tulee halvemmaksi. Tarjoustuotteet ja säästöpakkaukset eivät aina ole edullisimpia, joten kannattaa aina tarkistaa litra- ja kilohinnat. Kannattaa myös hyödyntää tuotteet, jotka ovat alennuksessa lähestyvän päiväyksen vuoksi.

Halvat ruoka-aineet

Ruokavalio kannattaa yrittää koostaa tasapainoisesti, vaikka rahaa olisi vähän, sillä huono ruokavalio heikentää terveyttä ja siten vaikuttaa negatiivisesti hyvinvointiin ja johtaa jopa sairauskuluihin. Tasapainoinen ruokavalio sisältää erilaisia proteiinin lähteitä, kasviksia, hiilihydraatteja ja öljyjä. Nämä kaikki voi löytää halvallakin.

  • Proteiini: proteiinin lähteinä voi käyttää lihaa, kalaa ja palkokasveja. Kun ostat esimerkiksi isomman satsin jauhelihaa, voit tehdä keittoa, kiusausta ja kastiketta. Kasvisruokapäivien pitäminen myös kannattaa, sillä kasviproteiini on hyvin edullista. Linssikeitto, soijarouhebolognese ja papupihvit tuovat halvalla vaihtelua ruokalistaan. Netistä ja kirjastosta löytyy runsaasti reseptivinkkejä. Pavuista voi myös tehdä erilaisia levitteitä, jotka ovat halpa, täyttävä ja hyvä leivänpäällinen.
  • Kasvikset: Suosi satokauden kasviksia, sillä ne ovat yleensä edullisimpia. Osta vanhoja kotimaisia suosikkeja kuten kaalia, sipulia, porkkanaa ja muita juurikasveja. Kannattaa myös käydä itse keräämässä marjoja, sieniä ja villivihanneksia, jos siihen on mahdollisuus. Monella paikkakunnalla on myös omenapankki, josta voi saada omena- ja muiden satotuotteiden ylijäämää.
  • Hiilihydraatit: Pastaa, riisiä, näkkileipää ja kauraa löytää erittäin halvalla. Veteentehty kaurapuuro tulee yleensä huomattavasti halvemmaksi kuin myslit ja murot. Puuroon saa vaihtelua lisäämällä hedelmiä, mausteita, rusinoita tai voisilmän. Kaurasta voi myös itse tehdä helposti kauramaitoa.
  • Rasvat: rasvoista halvimpiin kuuluvat öljyt. Yllättävän monessa reseptissä voin tai margariinin voi korvata rypsi- tai muulla kasviöljyllä.

Moni asia on huomattavasti halvempi tehdä alusta asti kuin ostaa valmiina. Esimerkiksi leipä, leivokset, myslit, kiusaukset ja moni muu ruokalaji tulee halvemmaksi itse tehtynä. Jos on aikaa, kannattaakin tehdä itse niin paljon kuin ehtii. Leipomisen voi myös keskittää pariin kertaan kuussa, jolloin tekee isomman satsin, josta on hyvä pakastaa.

Kierrätä

Tähteet kannattaa aina hyödyntää. Voit suunnitella ruokalistasi siten, että kerran viikossa syödään tähteitä, tai niin, että tähteet voi hyödyntää jonkin toisen ruoan valmistamiseen. Tähteistä voi tehdä esimerkiksi munakasta, pyttipannua tai keittoa. Ruokaa voi myös pakastaa myöhempää käyttöä varten; pakasta mieluiten pienissä erissä, jotka on helppo sulattaa ja lämmittää. Säilykkeet ja pakastin kannattaa käydä säännöllisesti läpi, jotta mikään ei mene hukkaan.

Kuuntele itseäsi

Lakkaa syömästä, kun nälkä loppuu. Yli oman tarpeen syöminen auttaa säästämään sekä rahaa että terveyttä. Syö silloin, kun on nälkä – etenkin kotoa lähtiessä pidemmäksi aikaa on hyvä varata mukaan evästä.